lauantai 18. maaliskuuta 2017

Diagnoosina paniikkihäiriö

Päässä tuntuu oudolta, huimaa ja hikoiluttaa, inhottava pahoinvointiaalto menee kehon läpi. Sitten maha menee sekaisin ja alkaa tärisyttää. Käsiä ja kasvoja kihelmöi. Aivoverenvuoto? Jokin halvaus? Sydänkohtaus? Näistä oireista olen nyt kärsinyt viime kesästä lähtien, syksyä ja talvea kohti olo paheni. Lähisuvussani ja ystävissänikin on onneksi lääkäreitä, jotka sanoivat että oireeni kuulostavat ahdistuneisuus-/paniikkihäiriöön kuuluvilta ja että ne ovat toki inhottavia, mutta eivät vaarallisia. Kävin ihan kunnallisella lääkärilläkin, joka vahvisti kohtaukset paniikkikohtaukseksi ja suositteli kokeilemaan mietoa mielialalääkettä. Sen aloitin joulukuun alussa hyvin pienellä annostuksella. Kuuden viikon jälkeen lääke oli pakko lopettaa, koska olin jatkuvasti niin ahdistunut, että en pystynyt edes paikoillani istumaan. 

Itkuisena varasin ajan työterveyslääkärille, joka totesi että paniikkihäiriön kriteerit täyttyvät ja laittoi lähetteen psykologille. Kysyi myös, haluanko kokeilla toista lääkettä. En halunnut, koska pelkäsin (ja pelkään edelleen) että saan samanlaista pohjatonta ahdistusta myös eri lääkkeestä. Vähän tuon työterveyslääkärikäynnin jälkeen oloni meni töissä todella huonoksi, huimasi niin etten meinannut pystyssä pysyä. Lähdin päivystykseen, jossa otettiin verikokeita, sydänfilmi ja pää kuvattiin CT:llä. Mistään ei löytynyt mitään vikaa, lääkäri laittoi lähetteen neurologille, koska ei löytänyt minusta sillä käynnillä mitään syytä noille oireille, ainoa "vika" oli kireltä tuntuvat hartioiden ja niskan lihakset. Sitten sain elämäni ensimmäiset silmälasit ja kappas, huimaus lähes katosi. Hajataitto ilmeisesti aiheutti voimakasta huimausta. Psykologilla ja neurologilla käyminen helpottivat oloa, enkä viikkokausiin saanut yhtään paniikkikohtausta. 

Nyt niitä on sitten taas tullut. Reilun viikon aikana laskujeni mukaan viisi. Ja koko ajan on epämääräinen ahdistuksen tunne. Hiihtolomaviikolla pari yötä meni valvoessa, koska sydän hakkasi niin lujaa, siis sekä kovaäänisesti että nopeasti, välillä jäi lyöntejä välistä ja sitten jumputti taas. Inhottavia muljahduksia on tullut siitä asti päivittäin. Kun sitten tämän viikon torstaina muljahteli jatkuvasti ja niihin liittyi huonovointisuutta, lähdin taas päivystykseen (ihan sekopäinen olo jatkuvasti ravata lääkärissä). Sydänfilmi ja lääkärillä käyminen eivät kuitenkaan tuoneet uutta tietoa, vain sen verran selvisi, että sydänfilmi on ok ja lisälyönnit ovat todennäköisesti täysin vaarattomia. Noihin yöllisiin sydän hakkaa miljoonaa -kohtauksiin sain kuitenkin tarvittaessa otettavan lääkkeen, joka todennäköisesti kuulemma auttaa myös niissä paniikkikohtauksissa. 

Olen puhunut tästä paniikkihäiriöstäni eri ihmisten kanssa PALJON. Niin paljon, ettei kukaan varmaan enää jaksa edes kuunnella. Puhun silti. Monet eivät puhu, mikä on mielestäni sääli, koska asioista puhuminen varmasti auttaisi, ja mielenterveysongelmista kärsiminen olisi vähemmän tabu kuin se nykyään on. Terveyskirjaston mukaan kuitenkin 1-3 % Suomen aikuisväestöstä kärsii paniikkihäiriöstä jossain elämänsä vaiheessa, eli määrällisesti Suomessa on melko paljon paniikkihäiriöisiä. 

Tällä hetkellä yritän ajatella, että paniikkihäiriöön ei kuole ja että tämä luultavasti on ohimenevää. Olen vuoden aikana tehnyt koko ajan täyttä työpäivää (psl kesä) sekä opiskellut 60 opintopisteen verran. Stressi on omiaan laukaisemaan paniikkihäiriön ja sitähän tässä on riittänyt. Onni on, että saan työskennellä mahtavien nuorten kanssa ja upean työyhteisön jäsenenä, ja kotona mies jaksaa tukea kun minulla on paha olla. Olen myös kiitollinen näille lähipiirini lääkäreille, jotka ovat jaksaneet rauhoitella minua.

(Loppuun kommenttina, että vaikka olenkin tämän blogin aikoinaan perustanut painonpudotusblogiksi, niin paino ei ole päällimmäisenä ollut mielessä aikoihin. Painan nyt n. 3kg enemmän kuin mitä aikuisiällä alimmillaan, eli tilanne on sisänsä hyvä.)

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Uusia tuulia

Ohhoh, onpa taas aika rientänyt, eikä uusia kirjoituksia ole tullut kirjoitettua. Tähän syynä on lähinnä se, että uudenvuoden tienoilla sain vihdoinkin töitä! Töiden myötä tuli myös pikamuutto toiselle paikkakunnalle, ja nyt olen muutaman viikon täällä asustellut. Viikonloppuisin reissaan kotiin, jossa mies ja lapsi odottelevat :)

Aloitin 4.1. myös sokeriherkkulakon, joka kestää 70 päivää. Nyt on siis menossa 31. lakkopäivä. Koska herkkuhammasta kuitenkin välillä kolottaa, olen tässä muutaman viikon aikana leiponut sokerittomia kakkuja. Tässä ohje pariin:

Smoothiekakku

Pohja:
n. 1dl kaurahiutaleita
n. 2dl suolaamattomia cashewpähkinöitä
> blenderissä sekaisin, ei ihan "jauhoksi", että jää pureskeltavaa
> kaada kulhoon, sekoita joukkoon sen verran öljyä (rypsi/rapsi/muu neutraali), että saat sekoitettua pähkinöistä ja kaurahiutaleista vähän kiinteämmän "massan"
> kaada "massa" leivinpaperoidun irtopohjavuoan (n. 18cm halkaisijaltaan) pohjalle ja painele tasaiseksi

Täyte:
500g mansikoita
200g mustikoita
1 banaani
1prk (250g) maustamatonta rahkaa
200g maustamatonta jogurttia
7 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kiehauta kattilassa mustikat ja mansikat. Paloittele banaani blenderiin ja lisää sekaan mustikat ja mansikat (ilman sitä "lientä", joka jää kattilaan kiehautuksen jälkeen!). Sekoita marjat ja banaani blenderissä. Saa tulla ihan kunnolla juokseva soosi. Sekoita kulhossa rahka + maustamaton jogurtti, kaada perään marja-banaanimömmö ja sekoita kaikki tasaiseksi. Kiehauta kattilassa n. 0,5dl vettä ja sekoita siihen liivatteet. Kaada liivatelitku ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada täyte irtopohjavuokaan, anna hyytyä jääkaapissa yön yli (suosittelisin ainakin 5-6h).






Avokado-suklaamoussekakku

Pohja:
n. 3dl cashewpähkinöitä (suolattuja ja suolaamattomia)
vajaa desi kaurahiutaleita
Vähän öljyä
> blenderissä pähkinät ja kaurahiutaleet sekaisin/pienemmäksi
> kaada kippoon ja lisää öljyä sen verran, että saat tehtyä pähkinöistä ja kaurahiutaleista "massan"
> kaada massa leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja painele tasaiseksi
Tässä vaiheessa laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Täyte:
4 kypsää avokadoa
n. 2dl mantelimaitoa
1prk sokeroimatonta pilttiä/bonaa (esim. banaani, omena, mango..)
n. 1dl tummaa (sokeroimatonta) kaakaojauhetta
Hunajaa makeutukseksi oman maun mukaan (itse pistin n. 3-4rkl)
4 liivatelehteä

Muussaa avokadot blenderissä, lisää mantelimaito, piltti ja kaakaojauhe -> sekoita blenderissä tasaiseksi, ja lisää sekaan hunajaa (maistele välillä, että tiedät milloin on tarpeeksi makeaa) oman maun mukaan. Kaada täyte kulhoon, kiehauta pieni määrä vettä kattilassa ja sekoita liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada irtopohjavuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 5h, mieluiten yön yli, niin kakku ehtii maustua. Koristele esim. pähkinärouheella. 






Etenkin tuo jälkimmäinen kakku oli minun makuuni, suklaan ystävä kun olen :P Maistui suklaavanukkaalta! 

Sokerittomuus on tehnyt hyvää paitsi mielelle myös keholle. Otin eilen kuvia, koska vaikka vaaka nyt ei hirveästi vielä tulosta näytäkään, niin housut alkavat pudota päältä ja yksi vanha takki päällä pystyy jo hengittämään ja liikkumaan kunnolla. 


Tämä kuva on joulukuun lopulta. Hirveä turvotus päällä, vaikka kovasti yritän vetää mahaakin sisään. Huonolla menestyksellä.


Tämä on sitten taas eiliseltä. Oikealla puolella kyljen kohdalla näkyy jokin outo valkoinen uloke, ilmeisesti pöydänreuna tms. Eihän noissa kuvissa nyt mitään ihan hirrrrveän isoa eroa ole, mutta onpahan kuitenkin, varsinkin kun ottaa huomioon että ylemmässä kuvassa yritän vetää mahaa sisään ja alemmassa vain yritän seistä suorana. 


Semmoisia kuulumisia siis tänne suuntaan :)




tiistai 29. joulukuuta 2015

Lempeämpi vuosi 2016

Kuluneesta vuodesta on jostain syystä jäänyt mieleen lähinnä yksi sana. Epäonnistuminen. Inhoan epäonnistumista, ja tänä vuonna olen epäonnistunut kaikessa. Paino ei ole pudonnut ja olen ollut valmistumisestani lähtien työttömänä, eikä todellakaan ole ollut kiinni siitä, ettenkö olisi yrittänyt laihduttaa tai saada töitä. 

Ensi vuonna en halua olla yhtä pettynyt, vihainen, katkera tai väsynyt. Tavoitteena on siis ensi vuonnakin keventyä (ja saada töitä), mutta ilman hirveitä paineita kilomääristä. Kuten jo aiemmassakin postauksessani kirjoitin, en aio aloittaa uutta vuotta millään kuureilla tai hajottamalla itseäni liikunnalla. Teemana olkoot siis lempeys. Enemmän lepoa ja mielekästä tekemistä ja hyvää ruokaa, vähemmän stressiä, ahdistusta ja sokeria. 

Ensi vuonna yritän myös kirjoittaa tänne blogin puolelle vähän useammin. 

Hyvää ja lempeämpää tulevaa vuotta!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Harrastuksena laihduttaminen

Kuulostaa aika karulta. Se, että jonkun harrastuksena on laihduttaminen. Maailma on pullollaan kivoja harrastuksia askartelusta seinäkiipeilyyn, mutta silti meitä laihdutuksen harrastajia on miljoonia. Minä olen yksi heistä. Olen laihduttanut teini-ikäisestä asti. Siitä on jo aika pitkä aika, ja voikin sanoa, että olen laihduttanut arviolta puolet elämästäni. Silti olen ylipainoinen! Aika huono harrastus, jos se ei kuitenkaan tuo hyvää oloa, terveyttä ja iloa.

Mikä saa ihmisen laihduttamaan vuodesta toiseen - harrastamaan laihdutusta? Joka vuosi moni (minäkin) lupaa laihduttaa tulevan vuoden aikana X kiloa. Liitytään salille ja aletaan lenkkeillä, kaikki vanhat herkkuruoat kielletään ja sitten hampaat irveessä pumpataan rautaa salilla, juostaan polvet rikki lenkkipoluilla ja kituutetaan nutriletteillä. Tätä kestää ehkä kuukauden, joskus jopa kaksi, ja sitten ollaan henkisesti ja fyysisesti ihan puhki, ja palataan takaisin sohvanpohjalle syömään sipsejä ja suklaata. Ihan tutkimustenkin mukaan jojo-laihduttaminen on epäterveellistä, eikä suurimmalla osalla kyse muutenkaan ole siitä, ettei olisi tietoa oikeista laihdutustavoista tai siitä, mikä on keholle hyväksi. Halutaan tuloksia NYT eikä vasta kuukausien tai vuosien päästä, vaikka kuitenkin suurin osa tietää myös sen, että vain pysyvillä muutoksilla se pysyvä laihtuminenkin on mahdollista.

Ennen raskauttani laihdutin järkevästi syömällä ja runsaasti liikkumalla n. 17kg reilun vuoden aikana. En edes ajatellut laihduttavani, koska se fiksusti syöminen tuntui hyvältä ja sai painon putoamaan. Herkut eivät olleet pannassa, mutta ne rajoittuivat viikonloppuihin ja juhliin, eikä niitä hirveästi arkena edes tehnyt mieli, kun ateriarytmi oli hyvä ja ruoka ravitsevaa (ja sitä söi riittävästi!). Nyt univelkaisena, jatkuvasti väsyneenä ja stressaantuneena pienen lapsen äitinä on tuntunut jotenkin helpommalta hakea ratkaisua paino-ongelmiin "nopeista" keinoista, eli erilaisista dieeteistä kuin siitä, että keskittyisi niihin asioihin, joilla olisi oikeasti väliä: paljon kasviksia, hyviä rasvoja, proteiinia, järkevät ateriavälit, sopivasti liikuntaa, riittävästi lepoa ja hyvää oloa. Unen määrään en juurikaan tässä elämäntilanteessa voi vaikuttaa, mutta kaikkeen muuhun voin.

En halua, että siirrän tämän oman laihdutusharrastukseni eteenpäin nyt 3-vuotiaalle tyttärelleni. Ei tämä niin hyvä harrastus ole ollut. Yritän nyt päästä tästä vanhasta harrastuksestani eroon aloittamalla sillä, etten enää punnitse itseäni joka päivä. Paino ei voi eikä saa määrittää ihmisen arvoa eikä se myöskään saisi vaikuttaa ihmisen mieleen niin, että jos paino on noussut hieman on päivä pilalla. Paino on vain numero.

Eli mitä jos sinäkin lopettaisit laihdutusharrastuksesi ja alkaisit elää? 


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kukkakaalipizzaa ja kasvissosekeittoa

Olen nyt pari viikkoa ollut taas kohtuullisen terve. Ensimmäisellä "terveellä" viikollani vain lenkkeilin, viime viikolla uskalsin jo mennä salillekin. Viikonlopun talkoot, juhlat ja kummitytön synttärit kuitenkin vaikuttivat sen verran paljon liikuntoihin, että ne salikerrat jäivät yhteen. Tämäkin viikko on hankala liikkumisen suhteen, koska mies on perjantai-iltaan asti työmatkalla, ja tuon 3-vuotiaan kanssa liikkuminen on vähintäänkin haasteellista. Kärryissä ei viihdy, tanssipelit (joita ennen pelailtiin useinkin) eivät kelpaa koska "En osaa tanssia!!1" jne. Lisäksi koko ajan sataa vettä. Viikonlopun ajattelin sitten pyhittää liikunnalle, salille aion mennä kumpanakin päivänä, mutta en vielä ole varma mitä siellä teen (siis teenkö lihaskuntotreeniä kumpanakin päivänä vai vain toisena, ja toisena sitten esim. spinningiä). 

Viime viikolla tein kukkakaalipizzaa, koska olen siitä niin monesta paikasta kuullut. Tässä ohje:

1 kukkakaali (minulla oli n. 650g)
1 ½ rkl oliiviöljyä
2dl juustoraastetta (käytin mozzarellaa, mutta muutkin käyvät)
1 muna

Ensin raastetaan kukkakaali. Siitä tulee hirveä sotku. Raastamisen jälkeen tuo kukkakaalimurusotku ruskistetaan pannulla (minä en kyllä jaksanut kovin kauaa ruskistaa :D) oliiviöljyssä.






Tämän jälkeen sekaan sotketaan muna ja juustoraaste. Kaikki aineet siis sekaisin ja sitten siitä painellaan pellille ohut levy.





Pohjaa esipaistetaan uunin alatasolla n. 10 minuuttia. Sen jälkeen se otetaan uunista ja laitetaan täytteet. Ensin tomaattikastike (voi käyttää esim. valmista pastakastiketta tai mitä nyt yleensäkin pizzan päälle kastikkeeksi pistää, minä käytin mieheni tekemää pizzakastiketta), sitten vähän juustoraastetta pohjalle. Sen jälkeen levitin päälle ilmakuivattua kinkkua ja tuoretta mozzarellaa. Tämän jälkeen koko komeus nakataan uuniin vielä n. 15 minuutiksi.





Minun OLI TARKOITUS laittaa uunista ottamisen jälkeen pizzan päälle tuoretta basilikaa, mutta en muistanut ostaa sitä, joten en sitten laittanut. Lopputulos näytti tältä:





Maku oli mielestäni todella hyvä, rakenne vähän outo. Kukkakaalin maku ei minun mielestäni puskenut mitenkään voimakkaasti läpi, mutta jos ei YHTÄÄN tykkää kukkakaalista, niin ei kannata tehdä :D


Toista herkkuani tein tällä viikolla. Nimittäin kasvissosekeittoa. Sen ohje onkin helppo ja yksinkertainen:

4 porkkanaa
1 bataatti (pieni)
1 sipuli
½ kukkakaali
(reilu ½ pakettia Koskenlaskijaa)

Porkkanat, bataatti ja sipuli kuoritaan ja pilkotaan, pistetään kattilaan. Kukkakaalikin pilkotaan ja pistetään kattilaan. Vettä sen verran että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Sitten kun vesi kiehuu, pistetään sekaan kasvisliemikuutio/kasvisfondi tms. Keitellään niin kauan että kasvikset ovat sopivan pehmeitä soseutettavaksi. Soseutetaan ja sitten sekaan laitetaan Koskenlaskijaa (itse käytin ihan sitä tavallista, mutta muutkin maut käyvät), kannattaa leikata se Koskenlaskija-köntti tarpeeksi pieniksi paloiksi, että se sulaa keittoon järkevässä ajassa. Parasta tuo keitto on mielestäni pekonin kanssa. Pekoni siis paistetaan mukavan rapeaksi ja leikataan pienemmiksi paloiksi ja laitetaan keiton päälle. Tähän tapaan:






Semmoinen ruokapostaus tällä kertaa, ehkäpä viikonloppuna pääsen kirjoittamaan jotain treeneistäkin :P


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Monen viikon puolikuntoisuus + syysflunssa

Edellisestä postauksesta alkaa näköjään taas olla jo ihan kohtuullisesti aikaa. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut millään elämän osa-alueella, olo vain on ollut jo melkein kuukauden ajan voimaton ja väsynyt. Mies sairastui flunssaan ja sen jälkeen minäkin olen ollut puolikuntoinen; syke nousee jo pienestäkin aktiivisuudesta, huimaa, väsyttää, heikottaa, nenä vuotaa jne. mutta kunnon tautia ei ole tullut. Treenit ovat jääneet hävettävän vähälle, salikertoja on tainnut viimeisen kolmen viikon aikana tulla kokonaiset kaksi. Kävelyllä olen käynyt, mutta kaikki rankempi liikunta on ollut pannassa, koska en ole halunnut sairastua kunnolla. Mutta nyt sitten sairastuin. Kurkussa on kaktus, nenä oli yöllä ihan tukossa, päätä särkee ja silmät vuotavat. Kuumetta ei ole (niin kuin ei yleensäkään), mutta olo noin muuten on kamala. 

Painolle ei ole tapahtunut mitään. Se nököttää uskollisesti noissa samoissa lukemissa kuin koko vuoden. 5:2-dieettikään ei auttanut, ensimmäisen viikon jälkeen lähti nesteet, mutta sitten ei viiteen viikkoon lähtenyt grammaakaan. Sittenpä en enää niitä paastopäiviä jaksanut pitääkään, ei tuntunut motivoivalta "kituuttaa" nälässä kahtena päivänä viikossa, kun paino ei kuitenkaan lähtenyt laskuun. Täytyy miettiä jotain ryhtiliikettä kunhan paranen, tällä hetkellä ei maistu mikään muu kuin tee.

maanantai 3. elokuuta 2015

Syksyä ilmassa

Tänään tuntui ihan syksyltä. Tai itse asiassa jo eilen. Johan tässä olikin pitkä ja kuuma kesä.. Noh, ainakin jossain Kreikassa varmaan oli. Tykkään syksystä, koska silloin on kaikkein parhaimmat lenkkeilysäät. Jos ei laske niitä päiviä, kun sataa ja myrskyää. Jos unohdetaan ne, niin tykkään syksystä. Kuulaat ja kirkkaat päivät, jolloin ei ole liian kylmä tai liian kuuma. Parasta. Syksyssä on myös tietynlaista tunnelmaa. Aiemmin tykkäsin polttaa kynttilöitä iltaisin, mutta viime vuosina se on tuon lapsen vuoksi vähän jäänyt. 

Syksy, tai kesän loppu, on myös aina hyvä aika pohdiskella uusia tavoitteita ja toimintatapoja. Ei ole mikään oma keksintöni, sillä naistenlehdetkin pursuavat tähän aikaan vuodesta (kuten myös joulukuun lopussa) vinkkejä päästä eroon "kesäkiloista". Kesäkiloja minulla ei ole, mutta painoni ei edelleenkään myöskään laske, joten olen miettinyt, pitäisikö syksyn aikana panostaa enemmän aerobiseen liikuntaan kuin salitreeniin. Kyllähän minulla kehonkoostumus on salitreenin ansiosta muuttunut, mutta haluaisin nähdä jotain tuloksia vaa'allakin. Vuosi sitten keväällä laihduin ahkeran spinningpyörän polkemisen ansiosta 8 kiloa viidessä kuukaudessa, vaikka ruokavalioni ei ollutkaan täysin kunnossa. Nyt junnailen parin-kolmen kilon sisällä, vaikka syön paremmin. Täytyy itse asiassa tunnustaa, että viikko sitten otin uudestaan kokeiluun 5:2-dieetin. Kokeilin sitä pari vuotta sitten, mutta en jaksanut kuin muutaman viikon, koska silloin väsymys oli vielä infernaalisempaa kuin nyt. Paastopäivät olivat viime viikolla maanantai ja keskiviikko, tällä viikolla tiistai ja torstai. Paastopäivinä en treenaa, sään salliessa saatan käydä kävelyllä. Ajattelin nyt siis lisätä aerobista liikuntaa ja tehdä salitreenit (koko kroppa) kahdesti viikossa. Muuten sitten juoksua ja spinningiä. Ja kävelyä. 

Tämmöinen lyhyt mietiskely tähän väliin. Ihanaa syksyistä elokuuta!